Salkantay trek. Neljä päivää ja monta kilometriä.Virallisesti 74, todellisuus saattaa heittää muutamilla kilometreillä.
Päivä 1: korkeuseroa ehkä 2900 -> 3900. Kylmä, raekuuroja ja korkeus hengästyttää. Mika juoksee kuin Speedy Gonzales ja muistaa kuittailla kun saavun paikalle puolta tuntia myöhemmin kuoleman kielissä. Kiivettiin myös laguunille, mikä oli noin 4150 metrin korkeudessa. Maisemat oli huikeat ja nousun kärsimys unohtui nopeasti.
Päivä 2: aamu alkaa neljän tunnin nousulla 3900 m - 4650 m. Olen ihan varma, että en pääse koskaan perille. Ainakaan elävänä. Happi loppuu ja jalat ei kanna (kyllä äiti, astmalääkkeet on käytössä). Huipulla sataa lunta vaakasuorassa. Tiedättekö muuten mikä eläin liikkuu vuoristossa sokerin voimalla? Kyllä, minä.
Loppupäivä laskeudutaan alas 2900 metriin. Alamäkikin on yllättävän rankka, kylmä ja märkä. Majapaikassa onneksi aurinko paistaa.
Päivä 3: Alamäki jatkuu ja lämpötilakin alkaa nousta. Enää ei tarvitse koko vaatekertaa. Nähdään matkalla sademetsää, kahvipuskia ja passionpuita, Jäädään yöksi matkan varrelle, koska Santa Teresassa on lakko (lue:mellakoita). Epävarmuutta ylipäätään mihin täältä voidaan jatkaa ja koska.
Juhlitaan myös Mikan 30 v synttäreitä kakulla ja jallulla! Ja jos joku nyt toivoo, että sen vitsit ois jotenkin parantunut yhdessä yössä hyviksi aikuisten vitseiksi niin voin kertoa että mikään ei ole muuttunut.
Päivä 4: aamu jatkuu epävarmuudessa. Uutiset Santa Teresasta kertovat kuolonuhreista, mutta ilmeisesti vähän rauhoittunut. Aamulla vitsaillaan epävarmasti "jäädään tänne kuitenkin kuin Fränti Jololle" ja "joko saa julistaa major incidentin", Lopulta saadaan kyyti kaupungin ohi, mistä voidaan jatkaa viimeiset reilu 10 kilometriä kävellen Macchu Picchun kaupunkiin.
Vaellus oli upea, hieno ja todella rankka. Jokaisen vuodatetun hikipisaran arvoinen ja vaatteiden hajusta päätellen niitä on kyllä vuodatettu. Ihan parasta, jälleen kerran. Olemme ansainneet oluemme ja pitsamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti